Ladataan...

Parempi huominen rakennetaan yhdessä

Infra nyt  · Julkaistu 10.05.2019

”Infran tehtävä on yhdistää elämää”, kiteyttää Destian toimitusjohtaja Tero Kiviniemi. ”Siksi me uskomme vahvasti yhdessä tekemiseen ja uudistumiseen.”

Yli 200 vuotta suomalaista infrastruktuuria rakentaneessa Destiassa on meneillään yksi yhtiön merkittävimmistä murroskausista. Yhtä aikaa on uudistettu strategia ja sitä tukeva organisaatiorakenne, minkä lisäksi myös yhtiön kulttuuria vahvistetaan innokkaasti. Viime kesästä Destian toimitusjohtajana toiminut Tero Kiviniemi kiteyttää murroksen merkityksen kahteen sanaan.

”Infran taju. Me destialaiset olemme luoneet toimivan ja hyvinvoivan Suomen perustaa kovissa pohjoisissa oloissa. Infran tajua on tarvittu aina kun on oltu suurten muutosten ja murrosten keskellä. Liikkuminen ja elinympäristöt ovat muuttumassa muun muassa ilmastonmuutoksen, kaupungistumisen ja digitalisaation myötä. Nämä ovat meille mahdollisuuksia. Kykenemme tunnistamaan parhaat ratkaisut ja toteuttamaan ne yhdessä asiakkaidemme kanssa”, Kiviniemi sanoo.

Destiassa on 1 600 osaajaa, joita yhdistää vankka ammattitaito ja ammattiylpeys. Meillä on kykyä ajatella toisin ja ratkaista haasteita yhdistämällä ennakkoluulottomasti erilaisia osaamisia ja teknologiaa. Tämä kyky auttaa meitä luomaan huomisen infraa – entistä parempia yhteyksiä ja sujuvampaa elämää.”

Kaupungistuminen, digitalisaatio, ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen ja luonnonvarojen ehtyminen asettavat merkittäviä haasteita tulevaisuuden infran kehittämiselle, mutta toisaalta ne tarjoavat myös huimia uusia mahdollisuuksia.

”Uudistetun strategiamme mukaisesti Destian päämäärä on yhdistää pohjoinen elämä kaupungeissa ja niiden välillä yhtiön ydinosaamista hyödyntäen”, Tero Kiviniemi kiteyttää.

”Tämä merkitsee muun muassa sitä, että haemme kasvua etenkin Pohjois-Ruotsista ja -Norjasta. Pidämme huolen asemastamme arktisen alueen potentiaalin hyödyntämisessä.”

Destia aikoo myös siirtyä kohti jalostuneempaa liiketoimintaa yhdessä kumppaneidensa kanssa. Tämä tarkoittaa muun muassa korkean lisäarvon suunnitteluun ja tiedon jalostamiseen keskittymistä ja asiakaskeskeisten konseptien kehittämistä.

”Ajatellaan vaikka infraamme, jota rasittaa suuri korjausvelka”, Kiviniemi havainnollistaa.

”Tässä voimme hyvin kehittää asiakkaidemme kanssa uusia toiminta- ja palvelumalleja. Kyse voi olla vaikka infrahankkeiden yksityisrahoituksesta, kuntotutkimuksen suunnittelusta tai erilaisista rakentamisen ja ylläpidon yhdistelmistä.”

”Meillä on kykyä ajatella toisin ja ratkaista haasteita yhdistämällä ennakkoluulottomasti erilaisia osaamisia ja teknologiaa.”

Uusi strategia on edellyttänyt myös Destian organisaation uudistumista tavalla, joka parhaiten edesauttaa tavoitteisiin pääsemistä. Huhtikuun alussa voimaan astuneen uuden organisaatiorakenteen on määrä mahdollistaa maantieteellinen laajentuminen ja uusien liiketoimintojen sekä huippuosaamisen kehittäminen, yhteistyön tiivistäminen ja kilpailukyvyn varmistaminen. Jatkossa Destian organisaatio koostuu kuudesta valtakunnallisesta liiketoimintaryhmästä sekä tukitoiminnoista.

”Merkittävin muutos on siirtyminen alueellisesta organisaatiosta palvelukohtaiseen organisaatioon. Tämä mahdollistaa sen, että olemme jatkossa entistäkin lähempänä asiakkaitamme ja muita kumppaneitamme”, Tero Kiviniemi iloitsee.

”Infran tehtävä on yhdistää elämää. Siksi me uskomme vahvasti yhdessä tekemiseen ja uudistumiseen. Parempi huominen rakennetaan yhdessä.”

Uusi strategia ja sitä tukeva organisaatiorakenne edellyttävät myös, että Destian yrityskulttuuri kehittyy. Kiviniemi aloitti Destian uutena toimitusjohtajana ensi töikseen laajan organisaation yrityskulttuuria kartoittaneen hankkeen, johon osallistui koko henkilöstö.

”Meillä on jo entuudestaan ollut vahva arvopohja, rehellinen ja luotettava toimintatapa sekä laatua arvostava kulttuuri. Rehtiys on aina ohjannut destialaista tekemistä. Se on toimivan yhteistyön ja vahvojen kumppanuuksien tae.”

Kiviniemi jatkaa toteamalla, että yhdessä destialaiset kehittävät vahvaa kulttuuriansa entistä osallistavammaksi, yhteisöllisemmäksi ja luovemmaksi.

Destian yrityskulttuurin ytimessä vaikuttavat viime syksynä lanseeratut uudet arvot, joiden mukaan yhtiö haluaa menestyä rehdisti yhdessä uudistuen. Yhtiön johtamisfilosofia taas kiteytyy sanoihin: voittavaa joukkuetta valmentaen.

”Johtamisessa näkökulma on osallistamisessa, kannustamisessa ja vastuun kantamisessa”, Kiviniemi tarkentaa.

”Nykyisessä hektisesti muuttuvassa maailmassa organisaation kulttuuri on kaiken a ja o. Vaikka yhtiöllä olisi kuinka hieno strategia tai kuinka hiotut prosessit tahansa, niin niillä ei kovin pitkälle pötkitä, jos kulttuuri ei tue tavoitteisiin pääsemistä. Meidän menestyksemme perustana on vahva osaaminen ja destialaisuus sekä asiakaskeskeiset ratkaisumme sujuvaan elämään – toisin sanoen Infran taju.”


Tero Kiviniemi

  • Vauhdikas vai harkitseva?
    ”Harkitsen, mutta kun liikkeelle lähdetään, on syytä tapahtua.”
  • Aamu vai ilta?
    ”Viideltä ylös, kuudelta tien päälle, seitsemältä töissä – illalla aikaisin nukkumaan.”
  • Kaupungissa vai maalla?
    ”Kaupungissa tapahtuu, sielu lepää maaseudulla.”
  • Shakki vai tennis?
    ”Shakki – strategista ajattelua, taktisia liikkeitä.”
  • Koti-ilta vai teatteri-ilta?
    ”Koti-ilta on hyvä vastapaino intensiiviselle työlle.”
  • Mökille vai maailmalle?
    ”Maailma avartaa, mutta mökillä on hyvä levätä.”
  • Maalla vai vesillä?
    ”Navigare necesse est.”



Destia

Lataa lisää juttuja

TILAA VIA-SIDOSRYHMÄLEHTEMME

Voit tilata alla olevalla lomakkeella Destian Via-sidosryhmälehden, ilmoittaa osoitteenmuutoksesta tai perua aiemmin tehdyn tilauksen.

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.